12/29/2016

PORTRAITS | SAANA&NIKO

IMG_3189 IMG_3204 _MG_0021ns

Videointi: Juuso // Edit: Elsa // Kiitos!




Oh wow. Mä oon taas kerran sanaton. Hyvällä tapaa sanaton. Musta tuntuu maailman onnekkaimmalta ihmiseltä, koska mulla on ympärilläni ihania ihmisiä. Niin ihania ihmisiä, jotka on löytäneet toinen toisensa.

Nämä kaks. Saana ja Niko. Ensimmäistä kertaa tää kaksikko tapasi vuosi sitten, samaisen Rokilla on monta kieltä - projektin tiimoilta, missä allekirjoittanutkin tutustui Saanaan ja uudelleenlöysi Nikon, jonka kanssa ollaan oltu samalla riparilla vuonna kivi ja miekka.

Loka-marraskuun vaihde. Ajeltiin keskustassa ja lopulta mentiin kahville. Niko tarjosi Saanalle kahvin ja mä hymyilin. Mä tiesin, vaikka mä en tiennytkään. Näillä kahdella ja meillä kaikilla on kaikki aika maailmassa, ei mitään kiirettä minnekään. Saa tutustua toiseen rauhassa. Ja olla just niin, että on hyvä olla.

Joulukuu, näiden kuvien ottoa edeltävä ilta. Istuin Nikon auton takapenkillä, ajeltiin. Kuunneltiin hyvää musiikkia ja puhuttiin kaikesta. Välillä kuskin käsi kuin vaistomaisesti eksyi pitelemään Saanan kättä. Mä hymyilin ja silloin mä tiesin, koska mä näin.

Keskiviikkona säädettiin. Oltiin myöhässä aikataulusta, jolla ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä, koska saatiin hyvää kahvia. Videokuvaajalta saattoi mennä ohi mun lähettämät "kato tää ja ota mallia" - videot, mutta silläkään ei ollut mitään merkitystä. Toi video, noi klipit, ne on niin aitoja. Minä. Tuo video näyttää minut just sellaisena kun mä oon. (Lyhyt ja hukassa, mutta innoissaan.)

Note to myself: lakkaa valittamasta siitä, että aikataulu ei toimi, aurinko tulee väärästä suunnasta ja taivaskin on ruma, sekä miks tossa on tolppa. Niillä ei oikeasti ole mitään merkitystä.

Saana ja Niko - koko sydämeni pohjasta, kaikkea hyvää.


12/22/2016

PROJECT | FALL

L08A2306 untitled-2323 untitled-2286

"ajatukset joita en osaa tehdä
sanoiksi
kunpa voisit ymmärtää
taisteluni
tämän elämän kanssa
vaikket olekaan
luovuttajatyyppiä
niin sanot
mutta aina saa
kaatua
"

Viime aikoina on ollut ihan liian vaikeaa pukea ajatuksia sanoiksi, puhumattakaan kirjoittamisesta. Onneksi on ihana ystävä, joka antaa lainata tekstejään. Ylläoleva teksti on korvaamattoman tärkeän Elsan käsialaa, jota ilman maailma olisi taatusti huonompi paikka.

12/15/2016

THOUGHTS | "AINA KU MÄ NÄÄN SUT SÄ MAKAAT LATTIALLA"

L08A2109 L08A2123 L08A2197 L08A2217 L08A2526 L08A2528 L08A2254 L08A2364
L08A2425
Iltateet väärässä kurkussa, kun ollaan kaikki niin ittemme näköisiä tässä kuvassa.
L08A2630
"Mitä se oikein säätää?"

                                    
Mä oon maannut lattialla ja miettinyt, että mitä mä teen. Mä oon maannut toisella lattialla ja ahdistunut omasta pienuudestani. Lattian lisäksi olen maannut myös sängyllä ja sanonut ääneen, että mä lähden. En mä lähtenyt. Mä jäin, koska mua  tsempattiin. Tai pikemminkin sanottiin, että älä luovuta vielä. Ja se riitti. (Kiitos, sinä). Kun asiat ei mee niin kuin pitäisi on ihan tajuttoman hyvä, että on ihmisiä, jotka jaksaa olla ja potkia eteenpäin, kun aika on kypsä. En edes tiedä mitä voisin sanoa näistä kuvissa olevista tyypeistä, muuta kuin, että kultaa.

Voitte vain arvata mitä käy kun on huone täynnä muusikoita ja soittimia? Jep. Mä oon viime päivinä saanut nauttia niin taidokkaasta soitosta, että se todellakin on tän tinnituksen arvoista, kun korvatulpat olivat aina hukassa niin kuin myös mun puhelin, avaimet, ponnarit ja elämänilo.

Meidän mentorien joukko vahvistui muutamana päivänä, kun Niko tuli morjenstamaan. Anssi Kelan Puistossa ja 1972, sekä Eppu Normaalin Tahroja Paperilla ja sitten yhtäkkiä äijät vaihtoikin Dingon Levottomaan Tuhkimoon.

"Toivot, että joku huomaisi sinutkin.
Pöydässäsi ei oo yhtään ystävää."

Ja mä en oo ikinä alkanut itkemään niin nopeasti kuin silloin. Jätkät vaan jatko soittamista ja mä itkemistä. Ne oli onnenkyyneliä, enkä edes siinä hetkessä tajunnut hävetä sitä, että niin moni oli todistamassa sitä hetkeä. Se kuulemma kertoo musta paljon ja hyvää, kun musiikki saa mut tuntemaan niin syvästi. Voi että.

12/11/2016

PROJECT | JUUSO&TUOMAS

L08A2317 L08A2313
L08A2361 L08A2359

Mä istun huoneessa, jossa on ihan liian kuuma. Mun ympärillä on ihmisiä, jotka on liian hyviä. Ne soittaa kitaraa ja heittää läppää, joka on niin huonoa, mutta naurattaa silti. Säkkipussit on pienempiä kuin jätesäkit, mutta isompia kuin pussit ja muuta yhtä outoa. Deafheavenia, Alcestia ja muuta raskasta, sitten Anssi Kelan Puistossa tai 1972. Kun lakit päähän vedettiin, me kaikesta kaikki tiedettiin. Ei me oikeasti tiedetä. Ei kellään meistä oo lakkia. Kaikki on jees, vaikka mikään ei ookkaan jees.

12/08/2016

THOUGHTS | "NÄÄ REISSUT OPETTAA ELÄMÄSTÄ" // ROKILLA ON MONTA KIELTÄ

L12A5673

Viimeiset pari kuukautta mun elämässä on ollut vähintäänkin mielenkiintoiset. Monen mutkan ja sattuman kautta päädyin lokakuussa kuvaamaan nelipäiväisen Rocktoberin ja tuo kyseinen leiri avasi portin vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Niinpä marraskuun puolessa välissä vietin viitisen päivää Karjalan tasavaltaan kuuluvassa Sortavalassa.

Rocktober ja Sortavalan kulttuurinen opetusreissu kuuluivat hankkeeseen nimeltä Rokilla on monta kieltä / Ringing strings - different stories, jonka toteuttamisessa on ollut Suomen puolelta mukana Kuusamon, Oulun ja Nurmeksen kaupungit, sekä rajan toiselta puolelta Sortavala. Hankkeen tavoitteena on ollut saattaa yhteen musiikista kiinnostuneita nuoria ja luoda heille matalakynnyksinen kanava päästä esiintymään. Allekirjoittanut omaksui itsellensä roolin sinä ihmisenä, joka katsoo kaikkia tapahtumia kameran etsimen läpi. Suomeksi sanottuna olen toiminut dokumenttikuvaajana ja pitänyt huolta siitä, että jokaiselle on jäänyt jokin konkreettinen muisto hauskoista hetkistä.

Muutama viikko sitten seisoin epämuodostuneessa ympyrässä nuorisokeskuksen pihalla ja hytisin kylmästä. Takana oli muutaman tunnin paluumatka Sortavalasta ja kotimatkaa oli edessä vielä ihan liian monta tuntia. En enää edes muista, että mikä se kysymys oli, mutta muistan vastanneeni, että nää reissut opettaa elämästä ja siitä mikä on tärkeetä. Siinä vastatessani mun ajatukset pyörivät sekä Rocktoberissa, että juuri päättyneessä Sortavalan reissussa.

L12A5527-Edit

Mä olen: Juossut tukka putkella, että saisin taltioitua kaiken ympärillä tapahtuvan. Tuntenut alemmuutta siitä, että kaikki muut tunsivat toisensa jo etukäteen. Tuntenut olevani liian keskinkertainen valokuvaamaan tällaista keissiä. Tuntenut itseni pieneksi. Kriiseillyt sitä, että kun piti mennä kysymään, että voisiko sitä siinä vaiheessa tuntematonta ihmistä kuvata joskus vapaa-ajallakin. Sanonut liian monta kertaa kiitos ja anteeksi. Ollut se tyttö, joka on kiva silloin kun se on hiljaa. Löytänyt uusia vahvuuksia itsestäni ja näin ollen kasvanut ihmisenä. Ollut onnellinen ja tajunnut millä on merkitystä.
Lauantaina mä pakkaan taas tavarani ja suunnistan viideksi päiväksi dokumenttikuvauksen maailmaan. Tällä kertaa mun rooli on dokumenttikuvauksen lisäksi pitää valokuvaus/media-pajaa leirille tuleville nuorille. Allekirjoittaneella on pituutta 150cm kädet pystyssä ja korkokengät jalassa, eli Niket jalassa lukema ei ole sitäkään. Koulumaailmassa ja vähän kaikkialla muuallakin kaikki tapaamani hyvät johtajat ovat olleet pitkiä, joten mun on vähän vaikea kuvitella itseäni hyväksi ohjaajaksi, varsinkin kun pituuden puolesta mut mielletään aina neljätoista kesäiseksi.

L12A5885


Mulle on jotenkin outoa kiittää ihmisiä, koska aina kun teen niin tunnen olevani liikaa. Henkilökohtaisesti mä kuitenkin tulen tosi onnelliseksi siitä, kun joku sanoo että muhun on ollut kiva tutustua tai, että otan hyviä valokuvia. Joten haluan ajatella, että muidenkin sydän lämpiää kehuista ja kiitoksista. Kiitos siis kaikille, jotka on ollut näillä reissuilla mukana.

Ja erityispaljon kiitoksia ja haleja Tuulialle, Sannille ja Miljalle, jotka teki Sortavalan reissusta unohtumattoman, Aurooralle, siitä, että oot kultaa,  Saanalle eli Pätkälle upeudesta, sekä varsinkin siitä, että katsellaan molemmat maailmaa samalta korkeudelta, ja ihanalle Saanalle, jonka kanssa voi puhua Ruger Hauerista maailman tappiin asti, Tuomakselle, jonka musiikkimaku on hyvä syy elää (Mites se ADTR'n If it means a lot to you? :) Nikolle, jonka ansiosta mun myöhäinen täytin 18 - synttäripäivä oli katastrofin sijaan mahtava ja Juusolle, joka on se ainoa joka on saanut rumpujensoittotaidollaan mut itkemään ilosta. Kiitoksia myös näiden reissujen mahdollistajalle, eli mun kohdalla Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivangille tai pikemminkin Panulle.


12/03/2016

GIGS | EVELINA

IMG_2907 IMG_2933 IMG_2928 IMG_2923

Viikko sitten mulla oli kädessä lippu Evelinan keikalle. Väsytti. En olisi halunnut mennä, mutta menin silti. Ja yllätys yllätys - se kannatti. Meinasin jättää kameran kotiin, mutta viime hetkellä nappasin sen mukaani, se(kin) oli hyvä päätös. Ihanan energinen Evelina, joka on yks mun suurimmista inspiraation lähteistä sai mut paremmalle mielelle niin kuin keikat noin yleensäkin saa. Muistin myös, kuinka kivaa keikkojen kuvaaminen loppujen lopuksi on.

Ihmiseksi, jolla on viha-rakkaussuhde mustavalkokuviin oon viime aikoina kuvannut niitä ihan liian paljon. Mutta just nyt ne iskee oikein kovasti, joten miksipäs ei?

ENG: A week ago I got a ticket to see Evelina. I was tired and I didn't feel like going at all, but I went. And surprise surprise - it was worth it. I almost left my camera home, but in a last minute I took it with me, and it also was a good decision. Lovely and energetic Evelina, who is one of my biggest inspirators in life got me in a better mood, like gigs always do. That night made me remember how fun gig photographing actually is.

For a person, who has a love-hate relationship with black and white photos, I've took lots of them lately. But right now it feels so right, so why not?