4/10/2016

PORTRAITS | KALLE

IMG_0641b IMG_0650b

Viime postauksessa mainitsin olleeni Vuokatissa katsomassa lumilautailun SM-kisoja ja kuvailemassa siinä sivussa muutamia kuvia. Kevät on alkanut näyttää merkkejä jo täällä pohjoisemmassakin, sillä viime viikonloppuna Vuokatissa sää oli harmahtavan tylsä ja lunta oli pelkästään rinteissä.

Jouduin siis improvisoimaan kuvauslokaation suhteen ja ta-daa, kuvailtiin tuollaista harmaata seinää vasten. Mä en edes valehtele hirveästi, jos mä sanon, että toi oli Vuokatin nätein kohta viime viikonloppuna. Ihan kunnon talvella ja tosi selkeillä kesäilmoilla sieltä löytyy vaikka ja mitä nättiä, mutta nyt vaan ei ollut kumpikaan niistä keleistä.

Kalle päätyi mun kameran eteen jotenkin sattumalta viime sunnuntaina, kun olin kuvailemassa kuvia erästä projektia varten. Mua vähän kuumotteli siinä vaiheessa, kun mä tajusin kuka tää jäbä on ja minkä takia hän näytti niin tutulta. Allekirjoittanut on nimittäin talven aikana katsonut yhdet jos toisetkin lumilautakilpailut ja Kalle laskee Suomen A-maajoukkueessa, eli sieltähän tää jäbä on mulle tutuksi tullut. (Tätä lausetta kirjoittaessani mietin, että miten mä oon päätynyt näin syvälle lumilautamaailmaan..)

ENG: The grey wall series begin. First photos from my last weekend's trip to Vuokatti are ready. Here you meet Kalle, who snowboards in Finnish national snowboarding team. It was pretty cool to get to take some photos of him.

2 comments:

  1. Ompas kivoja kuvia!! Ja harmi, että kelit ei osuneet kohdalleen, mutta onnistuneen paikan kuville oot silti löytänyt :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. Nämä sun kuvat on aivan ihania!! Heh itse asun lähellä Vuokattia ja joo kelit ei ole ollut nyt oikein hyvät.. :-D

    ReplyDelete