12/29/2016

PORTRAITS | SAANA&NIKO

IMG_3189 IMG_3204 _MG_0021ns

Videointi: Juuso // Edit: Elsa // Kiitos!




Oh wow. Mä oon taas kerran sanaton. Hyvällä tapaa sanaton. Musta tuntuu maailman onnekkaimmalta ihmiseltä, koska mulla on ympärilläni ihania ihmisiä. Niin ihania ihmisiä, jotka on löytäneet toinen toisensa.

Nämä kaks. Saana ja Niko. Ensimmäistä kertaa tää kaksikko tapasi vuosi sitten, samaisen Rokilla on monta kieltä - projektin tiimoilta, missä allekirjoittanutkin tutustui Saanaan ja uudelleenlöysi Nikon, jonka kanssa ollaan oltu samalla riparilla vuonna kivi ja miekka.

Loka-marraskuun vaihde. Ajeltiin keskustassa ja lopulta mentiin kahville. Niko tarjosi Saanalle kahvin ja mä hymyilin. Mä tiesin, vaikka mä en tiennytkään. Näillä kahdella ja meillä kaikilla on kaikki aika maailmassa, ei mitään kiirettä minnekään. Saa tutustua toiseen rauhassa. Ja olla just niin, että on hyvä olla.

Joulukuu, näiden kuvien ottoa edeltävä ilta. Istuin Nikon auton takapenkillä, ajeltiin. Kuunneltiin hyvää musiikkia ja puhuttiin kaikesta. Välillä kuskin käsi kuin vaistomaisesti eksyi pitelemään Saanan kättä. Mä hymyilin ja silloin mä tiesin, koska mä näin.

Keskiviikkona säädettiin. Oltiin myöhässä aikataulusta, jolla ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä, koska saatiin hyvää kahvia. Videokuvaajalta saattoi mennä ohi mun lähettämät "kato tää ja ota mallia" - videot, mutta silläkään ei ollut mitään merkitystä. Toi video, noi klipit, ne on niin aitoja. Minä. Tuo video näyttää minut just sellaisena kun mä oon. (Lyhyt ja hukassa, mutta innoissaan.)

Note to myself: lakkaa valittamasta siitä, että aikataulu ei toimi, aurinko tulee väärästä suunnasta ja taivaskin on ruma, sekä miks tossa on tolppa. Niillä ei oikeasti ole mitään merkitystä.

Saana ja Niko - koko sydämeni pohjasta, kaikkea hyvää.


12/22/2016

PROJECT | FALL

L08A2306 untitled-2323 untitled-2286

"ajatukset joita en osaa tehdä
sanoiksi
kunpa voisit ymmärtää
taisteluni
tämän elämän kanssa
vaikket olekaan
luovuttajatyyppiä
niin sanot
mutta aina saa
kaatua
"

Viime aikoina on ollut ihan liian vaikeaa pukea ajatuksia sanoiksi, puhumattakaan kirjoittamisesta. Onneksi on ihana ystävä, joka antaa lainata tekstejään. Ylläoleva teksti on korvaamattoman tärkeän Elsan käsialaa, jota ilman maailma olisi taatusti huonompi paikka.

12/15/2016

THOUGHTS | "AINA KU MÄ NÄÄN SUT SÄ MAKAAT LATTIALLA"

L08A2109 L08A2123 L08A2197 L08A2217 L08A2526 L08A2528 L08A2254 L08A2364
L08A2425
Iltateet väärässä kurkussa, kun ollaan kaikki niin ittemme näköisiä tässä kuvassa.
L08A2630
"Mitä se oikein säätää?"

                                    
Mä oon maannut lattialla ja miettinyt, että mitä mä teen. Mä oon maannut toisella lattialla ja ahdistunut omasta pienuudestani. Lattian lisäksi olen maannut myös sängyllä ja sanonut ääneen, että mä lähden. En mä lähtenyt. Mä jäin, koska mua  tsempattiin. Tai pikemminkin sanottiin, että älä luovuta vielä. Ja se riitti. (Kiitos, sinä). Kun asiat ei mee niin kuin pitäisi on ihan tajuttoman hyvä, että on ihmisiä, jotka jaksaa olla ja potkia eteenpäin, kun aika on kypsä. En edes tiedä mitä voisin sanoa näistä kuvissa olevista tyypeistä, muuta kuin, että kultaa.

Voitte vain arvata mitä käy kun on huone täynnä muusikoita ja soittimia? Jep. Mä oon viime päivinä saanut nauttia niin taidokkaasta soitosta, että se todellakin on tän tinnituksen arvoista, kun korvatulpat olivat aina hukassa niin kuin myös mun puhelin, avaimet, ponnarit ja elämänilo.

Meidän mentorien joukko vahvistui muutamana päivänä, kun Niko tuli morjenstamaan. Anssi Kelan Puistossa ja 1972, sekä Eppu Normaalin Tahroja Paperilla ja sitten yhtäkkiä äijät vaihtoikin Dingon Levottomaan Tuhkimoon.

"Toivot, että joku huomaisi sinutkin.
Pöydässäsi ei oo yhtään ystävää."

Ja mä en oo ikinä alkanut itkemään niin nopeasti kuin silloin. Jätkät vaan jatko soittamista ja mä itkemistä. Ne oli onnenkyyneliä, enkä edes siinä hetkessä tajunnut hävetä sitä, että niin moni oli todistamassa sitä hetkeä. Se kuulemma kertoo musta paljon ja hyvää, kun musiikki saa mut tuntemaan niin syvästi. Voi että.

12/11/2016

PROJECT | JUUSO&TUOMAS

L08A2317 L08A2313
L08A2361 L08A2359

Mä istun huoneessa, jossa on ihan liian kuuma. Mun ympärillä on ihmisiä, jotka on liian hyviä. Ne soittaa kitaraa ja heittää läppää, joka on niin huonoa, mutta naurattaa silti. Säkkipussit on pienempiä kuin jätesäkit, mutta isompia kuin pussit ja muuta yhtä outoa. Deafheavenia, Alcestia ja muuta raskasta, sitten Anssi Kelan Puistossa tai 1972. Kun lakit päähän vedettiin, me kaikesta kaikki tiedettiin. Ei me oikeasti tiedetä. Ei kellään meistä oo lakkia. Kaikki on jees, vaikka mikään ei ookkaan jees.

12/08/2016

THOUGHTS | "NÄÄ REISSUT OPETTAA ELÄMÄSTÄ" // ROKILLA ON MONTA KIELTÄ

L12A5673

Viimeiset pari kuukautta mun elämässä on ollut vähintäänkin mielenkiintoiset. Monen mutkan ja sattuman kautta päädyin lokakuussa kuvaamaan nelipäiväisen Rocktoberin ja tuo kyseinen leiri avasi portin vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Niinpä marraskuun puolessa välissä vietin viitisen päivää Karjalan tasavaltaan kuuluvassa Sortavalassa.

Rocktober ja Sortavalan kulttuurinen opetusreissu kuuluivat hankkeeseen nimeltä Rokilla on monta kieltä / Ringing strings - different stories, jonka toteuttamisessa on ollut Suomen puolelta mukana Kuusamon, Oulun ja Nurmeksen kaupungit, sekä rajan toiselta puolelta Sortavala. Hankkeen tavoitteena on ollut saattaa yhteen musiikista kiinnostuneita nuoria ja luoda heille matalakynnyksinen kanava päästä esiintymään. Allekirjoittanut omaksui itsellensä roolin sinä ihmisenä, joka katsoo kaikkia tapahtumia kameran etsimen läpi. Suomeksi sanottuna olen toiminut dokumenttikuvaajana ja pitänyt huolta siitä, että jokaiselle on jäänyt jokin konkreettinen muisto hauskoista hetkistä.

Muutama viikko sitten seisoin epämuodostuneessa ympyrässä nuorisokeskuksen pihalla ja hytisin kylmästä. Takana oli muutaman tunnin paluumatka Sortavalasta ja kotimatkaa oli edessä vielä ihan liian monta tuntia. En enää edes muista, että mikä se kysymys oli, mutta muistan vastanneeni, että nää reissut opettaa elämästä ja siitä mikä on tärkeetä. Siinä vastatessani mun ajatukset pyörivät sekä Rocktoberissa, että juuri päättyneessä Sortavalan reissussa.

L12A5527-Edit

Mä olen: Juossut tukka putkella, että saisin taltioitua kaiken ympärillä tapahtuvan. Tuntenut alemmuutta siitä, että kaikki muut tunsivat toisensa jo etukäteen. Tuntenut olevani liian keskinkertainen valokuvaamaan tällaista keissiä. Tuntenut itseni pieneksi. Kriiseillyt sitä, että kun piti mennä kysymään, että voisiko sitä siinä vaiheessa tuntematonta ihmistä kuvata joskus vapaa-ajallakin. Sanonut liian monta kertaa kiitos ja anteeksi. Ollut se tyttö, joka on kiva silloin kun se on hiljaa. Löytänyt uusia vahvuuksia itsestäni ja näin ollen kasvanut ihmisenä. Ollut onnellinen ja tajunnut millä on merkitystä.
Lauantaina mä pakkaan taas tavarani ja suunnistan viideksi päiväksi dokumenttikuvauksen maailmaan. Tällä kertaa mun rooli on dokumenttikuvauksen lisäksi pitää valokuvaus/media-pajaa leirille tuleville nuorille. Allekirjoittaneella on pituutta 150cm kädet pystyssä ja korkokengät jalassa, eli Niket jalassa lukema ei ole sitäkään. Koulumaailmassa ja vähän kaikkialla muuallakin kaikki tapaamani hyvät johtajat ovat olleet pitkiä, joten mun on vähän vaikea kuvitella itseäni hyväksi ohjaajaksi, varsinkin kun pituuden puolesta mut mielletään aina neljätoista kesäiseksi.

L12A5885


Mulle on jotenkin outoa kiittää ihmisiä, koska aina kun teen niin tunnen olevani liikaa. Henkilökohtaisesti mä kuitenkin tulen tosi onnelliseksi siitä, kun joku sanoo että muhun on ollut kiva tutustua tai, että otan hyviä valokuvia. Joten haluan ajatella, että muidenkin sydän lämpiää kehuista ja kiitoksista. Kiitos siis kaikille, jotka on ollut näillä reissuilla mukana.

Ja erityispaljon kiitoksia ja haleja Tuulialle, Sannille ja Miljalle, jotka teki Sortavalan reissusta unohtumattoman, Aurooralle, siitä, että oot kultaa,  Saanalle eli Pätkälle upeudesta, sekä varsinkin siitä, että katsellaan molemmat maailmaa samalta korkeudelta, ja ihanalle Saanalle, jonka kanssa voi puhua Ruger Hauerista maailman tappiin asti, Tuomakselle, jonka musiikkimaku on hyvä syy elää (Mites se ADTR'n If it means a lot to you? :) Nikolle, jonka ansiosta mun myöhäinen täytin 18 - synttäripäivä oli katastrofin sijaan mahtava ja Juusolle, joka on se ainoa joka on saanut rumpujensoittotaidollaan mut itkemään ilosta. Kiitoksia myös näiden reissujen mahdollistajalle, eli mun kohdalla Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivangille tai pikemminkin Panulle.


12/03/2016

GIGS | EVELINA

IMG_2907 IMG_2933 IMG_2928 IMG_2923

Viikko sitten mulla oli kädessä lippu Evelinan keikalle. Väsytti. En olisi halunnut mennä, mutta menin silti. Ja yllätys yllätys - se kannatti. Meinasin jättää kameran kotiin, mutta viime hetkellä nappasin sen mukaani, se(kin) oli hyvä päätös. Ihanan energinen Evelina, joka on yks mun suurimmista inspiraation lähteistä sai mut paremmalle mielelle niin kuin keikat noin yleensäkin saa. Muistin myös, kuinka kivaa keikkojen kuvaaminen loppujen lopuksi on.

Ihmiseksi, jolla on viha-rakkaussuhde mustavalkokuviin oon viime aikoina kuvannut niitä ihan liian paljon. Mutta just nyt ne iskee oikein kovasti, joten miksipäs ei?

ENG: A week ago I got a ticket to see Evelina. I was tired and I didn't feel like going at all, but I went. And surprise surprise - it was worth it. I almost left my camera home, but in a last minute I took it with me, and it also was a good decision. Lovely and energetic Evelina, who is one of my biggest inspirators in life got me in a better mood, like gigs always do. That night made me remember how fun gig photographing actually is.

For a person, who has a love-hate relationship with black and white photos, I've took lots of them lately. But right now it feels so right, so why not?

11/27/2016

PROJECT | ZENITH



Nimetön-1a Nimetön-1 Nimetön-1b Untitled-2aa Untitled-2aaa

Lokakuun alussa olleella Rocktober'illa tuli kuvattua myös promokuvan tapaisia leirillä mukana olleille bändeille. Zenith oli yksi näistä bändeistä ja allekirjoittanut on erittäin vahvasti sitä mieltä, että tämä kyseinen kuva ansaitsee ikioman postauksensa muutamastakin eri syystä. Kaksi painavinta syytä tähän postaukseen:
1. Yllättävän moni ihminen ajattelee, että hyvien kuvien saamiseen tarvitaan kallis kamerakalusto ja ammattimainen studiotila.
2. Tämä kuva on ehdottomasti parhain tähän astisista kuvistani.

Kuvaushetkellä Zenith oli kolmehenkinen blackgazea soittava bändi. Niille, joille äskeisessä lauseessa mainittu sana blackgaze ei aiheuttanut kellojen kilinää päässä: Blackgaze on tyylilaji, joka yhdistelee elementtejä black-metallista ja shoegazing'ista. (Shoegazing: Vaihtoehtorockin tyylisuuntaus, joka viittaa yleensä soittajien poissaolevaan olemukseen). Yhtenä blackgazen pioneereistä pidetään ranskalaista Alcest'ia, joka on todellakin kuuntelun arvoinen, vaikka raskaampi musa ei olisi yhtään se oma juttu!

Tällä hetkellä Zenithissä on kolmen jäsenen sijasta viisi heidän riviensä vahvistuttua laulajalla ja toisella kitaristilla. Allekirjoittaneella oli onni kuunnella heidän soittoaan neljä päivää ja joka ikinen kerta he onnistuivat saamaan kylmät väreet kulkemaan mun selkärankaa pitkin. Oon kasvanut musiikin ja muusikoiden parissa, joten tunnistan hyvät muusikot silloin kun niihin törmään. Sanomattakin varmaan selvää, mitä mieltä mä oon tästä bändistä.

Mulle suunnittelu on aina ollut kaiken a ja o valokuvauksessa. En siis ole parhaimmillani jos mulle heitetään, että kuvaa tällainen ja viiden minuutin päästä pitäisi olla tekemässä. Totta kai on myös poikkeuksia, joissa meen paikalle takki auki ja hiukset sekaisin katsomaan, että mitäköhän sitä tänään saisi aikaiseksi. Sellaisista ei-niin loppuun asti suunniteltuista jutuista ei yleensä vaan synny sitä kaikista parhainta jälkeä. Toki muutamiakin poikkeuksia on, mutta ne poikkeukset koskee lähinnä luottohenkilöiden kanssa kuvattuja settejä. (Mm. viime talven Wilmat ja Karot kuvattu pitkälti fiilispohjalta.)

Muistan varmaan ikuisesti sen hetken, kun kuulin Zenithin jätkien ideasta kesken viiden minuutin lounas-tauon. Siinä meinasi mennä ruoat väärään kurkkuun. Ja ei, ei sen takia, että heidän ideansa olisi ollut kauhea vaan päinvastoin. Idea oli täydellinen, mutta koska mut on varustettu suomalaisella mentaliteetilla, jossa kaikkeen uuteen pitää suhtautua pienellä epäilyksellä niin siinä mä sitten yskin keuhkojani pihalle, etten olisi tukehtunut siihen ruokaan. Ensimmäinen ajatukseni oli nimittäin se, että mä en ole tarpeeksi hyvä ottamaan tuollaista kuvaa. Tiedostin myös siinä köhiessäni erittäin hyvin rajallisen aikani kuvan toteuttamiseen ja senkin takia olisin halunnut jättää koko kuvan toteuttamatta. Kuva kuitenkin toteutettiin ja hyvä niin. Tarinan opetus: Älä syö, äläkä varsinkaan juo samaan aikaan kun sulle kerrotaan kuvausideasta.

Kuvaustilanne oli hyvin simppeli: Lavastettu studio studiovaloineen erittäin epäesteettisessä liikuntasalissa. Tuoli, johon kukin vuorollansa istui ja kääntyi sitten aina kun kuvaaja mutisi erittäin epäselvästi kasvojensa kokoisen kameran takaa, että käänny. Jokaisesta kolme kuvaa, jossa he katsovat kolmeen eri suuntaan - vasemmalle, keskelle ja oikealle. Koska aikaa oli rajallisesti kuvien ottamisessa meni ehkä vartti ja jälkikäsittelyssä vierähtikin sitten muutama tovi enemmän. 

Mun Photoshop-taidoilla ja kolme vuotta vanhalla koneella, jolla kuvien käsittely on erittäin hidasta, kyseisen kuvan jälkikäsittelyyn olisi mennyt varmaan kolme viikkoa, mutta onneksi apua saa silloin kun pyytää ja välillä myös silloinkin kun ei pyydä.

Tässä kohtaa mun on aika julkisesti kiittää ihmistä, joka 98% vastasi tämän kyseisen kuvan jälkikäsittelystä. Nöyrä kiitos Lasselle siitä, että olet mahdollistanut mun kehityksen valokuvaajana lainaamalla milloin mitäkin aina sateenvarjoista objektiiveihin, sekä ajasta, jota uhraat mun neuvomiseen. Parempaa mentoria ei voisi toivoa!

Loppusanoiksi haluan vielä kiittää Zenithiä. Kiitos siitä, että lausuitte toiveenne kuvan suhteen ääneen ja näin ollen haastoitte mut valokuvaajana. Ja viidennensadan kerran kiitos siitä, että teette musiikkia, joka menee ihon alle. Kaikkea hyvää teille jatkoon!

TL;DR: Postaus sisältää parhaan kuvan, jonka oon ikinä ottanut. Meinasin tukehtua ruokaan. Zenith tekee hyvää musaa ja koostuu taidokkaista soittajista. Kuunnelkaa Alcestia. Sana kiitos mainittu liian monta kertaa, mutta en aio pyytää anteeksi.

11/20/2016

KISSES FROM RUSSIA | SORTAVALA BASICS

L12A5500 L12A5520 L12A5905 L12A5914

1500 kilometriä bussissa välillä Kuusamo-Oulu-Nurmes-Sortavala. Matkalaukku, joka ei meinannut mennä kiinni ja sekaisin olevat hiukset. Uusia ihmisiä, joita voi sanoa kavereiksi. Silmän kantamattomiin vanhoja rakennuksia. Erittäin rosoista, mutta silti niin kaunista. Hapuilua, kun piti puhua venäjää. Muutamassa päivässä oppii sanat kiitos ja anteeks, Спасибо & Извините. Täytin 18. Iloa ja surua. Naurua ja kyyneleitä. Onnellisuutta. Kiitos.

ENG:
Too many kilometers and hours in a buss. A suitcase, which was too full and messy hair. New people, whom I can call my friends. Too many rusty, but somehow still beautiful buildings. Struggling with Russian language. I turned eighteen. Joyfulness and sadness. Laughter and tears. Happiness. Thank you. 

11/06/2016

PROJECT | WALL

IMG_2799 IMG_2847 IMG_2804 IMG_2854

"Yllättäen tulen toimeen kateellisuuden kanssa, vaikka kutsun sitä edelleen tuolla nimellä. Olen kai selvittänyt itseni, kerron siitä sille. Kunpa en sotkisi tätä taas.
Toisaalta elämä on tyhjää ilman toista. Mutta minähän sanoin tarvitsevani tilaa. Nyt sitä on vaikka mitalla.

Mutta ei jaettavaksi."

Lauantai koostui liian kuumasta kahvista, teestä joka maistui ihan joululta ja maailman parantamisesta rakkaan ystävän kanssa lattialla makoillen. Ylläoleva teksti on myöskin kuvissa esiintyvän ystävän, Elsan käsialaa.

11/01/2016

THOUGHTS | 3+1 TIPS TO CREATIVE PEOPLE


IMG_2747

Written by Neea - blogi on ollut pystyssä vähän yli vuoden päivät. Sen kunniaksi on siis aika paljastaa blogin kirjoittajasta jotain uutta, mutta sitäkin mielenkiinnottomampaa. Tykkään lukea. Multa ei kannata kysyä, että minkälaista kirjallisuutta luen, saatikka mikä mun lempikirja on, koska luen kaikkea romaaneista elämäkertoihin ja lempikirjoja on tämän takia siunaantunut vino pino.

Tämän postauksen ei ole kuitenkaan tarkoitus olla allekirjoittaneen elämäkerta siitä miten innostuin lukemisesta, vaan lyhyt ja ytimekäs lista kirjoista, joista itse olen kokenut saavani ahaa-elämyksiä, tai jonkinnäköistä inspiraatiota.


1. PAULO COELHO - THE ALCHEMIST

IMG_2743

"When you want something all the universe conspires in helping you to achieve it." (Paulo Coelho, The Alchemist)

Paulo Coelho on ehdottomasti mun suosikkikirjailija ja Alkemisti yksi muhun eniten vaikuttaneista teoksista. Kirjan tarina on jo yksistään sen verran puhutteleva, että jo ihan sen takia suosittelisin kaikkia lukemaan tämän kyseisen teoksen.

Alkemistissa on ylläolevan sitaatin lisäksi monia muita lausahduksia, jotka sopivat eritoten ihmisille, jotka käyttävät vapaa-aikaansa tai työskentelevät luovalla alalla. Miksi mä sitten suosittelen tätä juuri luoville ihmisille, enkä yleisesti jokaiselle? Henkilökohtaisista syistä.

Aina välillä on ollut hetkiä, jolloin oon lakannut uskomasta omaan valokuvaukselliseen osaamiseen. Hyvien kuvien luominen on todella vaikeaa siinä vaiheessa, jos ei usko omaan osaamiseensa.

Alkemisti on se kirja, josta mä saan kerta toisensa jälkeen voimaa uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että jos mä haluan jotain tarpeeksi kovasti niin mä tulen löytämään tavan saavuttaa haluamani ennemmin tai myöhemmin.

// Paulo Coelho is definitely my favorite author and The Alchemist has been a big influencer for me. The Alchemist's story itself is moving, but for me the quotes were the thing that made reading so interesting. I felt like the quotes were made for creative person, like me.

Alchemist gave me strenght to believe that my work matters. 

2. ELIZABETH GILBERT - BIG MAGIC (CREATIVE LIVING BEYOND FEAR)

IMG_2738

“Do you have the courage to bring forth this work? The treasures that are hidden inside you are hoping you will say yes.” (Elizabeth Gilbert, Big Magic)

Elizabeth Gilbertin Big Magic on kirja, joka jokaisen jollain tapaa luovan ihmisen tulisi lukea edes kerran elämässään. Gilbert tarjoaa kirjassaan erilaisen ja raikkaan näkökulman luomisprosessiin ja sen eri vaiheisiin omien kokemustensa kautta, olematta kuitenkaan tylsä.

Luovan työn tekemiseen vaaditaan intohimoa ja rohkeutta ennemmän kuin osaamista. Meistä jokaisesta löytyy kumpaakin, mutta se on eri asia uskaltaako jokainen käyttää itsestään löytämää intohimoa ja rohkeutta luomiseen? Tämän kirjan luettua ainakin allekirjoittanut lakkasi pelkäämästä oman potentiaalinsa käyttämistä.

// I'm speechless (still, even though I read this book like six months ago). Everyone needs to read Big Magic at least for once, because that book is a definition for the word perfect. Gilbert's writing style is incredible and believe me when I say that this book is an awesome source for inspiration. And this came from a person who don't get inspired by things easily.

You need a lot of passion and courage for creative living. We all have courage and passion deep inside of us, but it's a whole different story that are we brave enough to use them for creating.

This book is for those whose fears are bigger than their passion to create.


3. SARAH KNIGHT - THE LIFE-CHANGING MAGIC OF NOT GIVING A F**K

IMG_2744

"Stop giving a fuck and start living your best life."
(Sarah Knight, The Life-Changing Magic of Not Giving a F**k)

Olen  aika varma siitä, että en ole ainoa ihminen, joka on joskus jättänyt jonkun asian tekemättä vain sen takia, että joku toinen ihminen on sanonut, että niin ei kannata tehdä. Koskaan ei pysty miellyttämään kaikkia tämän maailman ihmisiä, joten miksi edes vaivautua yrittämään?

Etenkin siinä vaiheessa, kun luo jonkinsortin taidetta, tulee vastaan edellä kuvattuja ihmisiä. Onkin siis tärkeää, että jokainen luova ihminen osaa pitää päänsä ja tehdä sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä välittämättä muiden mielipiteistä. Tämä kirja tulee avaamaan silmät siitä, kuinka paljon elämä helpottuu, kun lakkaa välittämästä asioista ja mielipiteistä, joilla ei ole merkitystä.

// Knight's book's title says everything. Every once in a while you will come across people who aren't good for you. Not caring about what others think is necessary to every creative person out here. You can't please everyone, so don't even bother trying.

Let negative ones live their life as they want to and just keep on keeping on and being you.


+1 JONATHAN TILLEY - WHAT CREATIVITY IS TRYING TO TELL YOU

"Creativity is as individual as it is universal." (Jonathan Tilley, What creativity is trying to tell you).

Miten luovuus määritellään? Siihen ja moneen muuhun kysymykseen Jonathan Tilley antaa vastaksen puheessansa What creativity is trying to tell you. Puhe käsittelee osittain samoja aiheita, kuin Gilbertin kirja Big Magic, joten ei ihmekkään, että tämä osui ja upposi allekirjoittaneeseen. Tämä pistää miettimään samalla, kuin se antaa inspiraatiota.

// What is the definition of creativity? Jonathan Tilley answers to that and many other questions in his speech What creativity is trying to tell you. This speech hits close to Elizabeth Gilbert's book Big Magic, so no wonder why I liked this one so much.

This makes you think and gives you inspiration at the same time.
Vähän erilaisempaa postausta tällä kertaa. Haluaisitteko lukea tällaisia joskus toistekin?



10/23/2016

PORTRAITS | ELSA&PANDORA

IMG_2485 IMG_2573 IMG_2644

Tällä viikolla pääsin palaamaan takaisin sinne mistä kaikki alkoi. Mun pohjaton kiinnostus valokuvausta kohtaan syttyi aika lailla kuutisen vuotta sitten, kun vielä harrastin ratsastusta. Ratsastusharrastus loppui osaltani jo kauan aikaa sitten, mutta valokuvaus on jatkunut senkin edestä. Kyllähän sitä joskus tulee mietittyä, että minkälaista elämä mahtaisi olla jos kaikki arki-illat kuluisivat hevosten parissa, mutta vähemmässä määrin nykyään.

Lopettamisen jälkeen ei ole tullut kauhean montaa kertaa käytyä kuvailemassa noita suloisia nelijalkaisia otuksia, vaikka mahdollisuuksia olisi varmasti ollut, jos en olisi sulkenut silmiäni niiltä. Poissa silmistä poissa mielestä vai miten se tunnettu sananlasku meneekään. 

Keskiviikkona sain kuitenkin tilaisuuden päästä kuvailemaan vanhoissa tutuissa maisemissa yhtä pitkäaikaisinta ystävääni ja hänen ylisöpöä hoidokkiansa. Ollaan tunnettu Elsan kanssa niin pitkään, etten  rehellisesti sanottuna edes muista milloin meidän tiemme ensimmäisen kerran kohtasivat. Vuosien saatossa on sattunut vaikka ja mitä, mutta jotenkin me ollaan aina selvitty ja ollaan vielä tässä. Kiitti Elsa, että jaksat mua ja mun huonohkoja juttuja ♥.

ENG: Wednesday I went back to where it all started many years ago. About six years ago I got really into photographing, thanks to my then current hobby - riding. I quitted riding ages ago, but I still do take photos.

I got a few nice shots of my dear friend Elsa and the pony she is taking care of - Pandora.

10/16/2016

R O C K T O B E R

_Z7A8063 _Z7A7872 L10A8339 L10A8341 L10A8435 L10A8464

Allekirjoittaneella on takana suhteellisen mielenkiintoinen syksy tylsähkön kesän jälkeen. Alkusyksy meni ylioppilaskirjoituksiin lukiessa. Sen jälkeen puolestaan on ollut sata ja yksi asiaa hoidettavana ja vuorokauden tunnit ovat olleet kortilla. Kiireen takia kamera on kesän jälkeen vain kerännyt pölyä nurkassa ja kerran jos toisenkin on käynyt mielessä, että pitäisi vain myydä koko rakkine. Vaan onneksi en myynyt.

Kulunut viikko vierähti omalta osaltani paikallisessa nuorisokeskuksessa dokumentoimassa Rocktober - nimistä musiikkileiriä. Naiivina kuvittelin, että olisin voinut sulautua seiniin kuvia ottaessa, mutta ehei. Piti mennä lähelle ja piti uskaltaa puhuakin.

Pitkistä päivistä, ja loputtomalta tuntuvasta kuvatulvasta huolimatta uskaltaudun sanomaan, että kulunut viikko oli yksi tämän syksyn mielenkiintoisimmista. Uusien tuttavuuksien lisäksi onnistuin neljän päivän kuvaamisen jälkeen saamaan takaisin pitkään kadoksissa olleen motivaation. Yksi suurimmista syistä motivaation palautumiseen oli varmaan se, että pitkästä aikaa kuulin kehuja ottaimstani kuvista. (Ja ainakin allekirjoittaneen korviin ne kuulostivat ihan vilpittömiltä.)

Nyt mä palaan takaisin mun parhaan kaverin Photoshopin pariin ja jatkan kuvien käymistä loppuun.

ENG: A week spent in music camp is a week well spent. I found new friends and I was able to find my motivation, which has been lost for so long. Even though I was busier than ever, I enjoyed every moment of last week.